Reetan tarina
Yrittäjäosakas, myyntijohtaja
”Olen Reetta Salo, ja minulla on ilo vahvistaa rooliani Kruunu Mediassa liittymällä toimintaan mukaan osakkaana. Odotan innolla uutta vastuuta sekä sitä, millaisen kasvutarinan saamme yritykselle luotua!”

Verkostoidutaan!

Lapsuus
”Vanhempani opettivat, ettei itse urapolun suunnalla ole niin väliä, kunhan tekee asioita ahkerasti ja sydämellä. ”
Taustani on vahvasti työnteon värittämä – kasvoin yrittäjäperheessä, jossa opin jo varhain työnteon merkityksen ja sen, mitä vastuunkanto käytännössä tarkoittaa. Minulle onkin tärkeintä, että työlläni on merkitystä ja voin oikeasti olla hyödyksi.
Ensimmäiset työni, jos niitä töiksi voi kutsua, olivat vanhempieni yrityksessä. Tein kaikkea ruuvien lajittelusta ikkunan pesuun. Taisin lapsena kokea nämä kuitenkin vain kivoina tekemisinä, joista sai hieman taskurahaa. Ulkopuoliselle töihin hakeuduin 13-vuotiaana, ja ehdinkin kerryttämään työkokemusta monesta eri roolista: kioskimyyjä, lastenhoitaja, asiakaspalvelija, leiriohjaaja, tarjoilija… Olen soittanut koko ikäni trumpettia ja ratsastanut, joten näistäkin syntyi aikuisiälle paljon työtilaisuuksia.



"Yhtenä työpäivänä Henna soitti minulle ja kertoi, että on perustanut Kruunu Median, ja haluaa minut siihen mukaan. Hetken suunnittelun ja säädön jälkeen päätin hypätä kelkkaan ja tässä sitä vieläkin ollaan!"


JYSK
”Minun ja Hennan yhteinen taipaleemme sai alkunsa vuonna 2020.”
Tapasimme ensimmäistä kertaa yhteisen kaverimme luona. Jutteluiden lomassa mainitsin, että olin juuri hakenut Ratinan Jyskiin kesätöihin, johon Henna naurahti, että on juuri aloittanut kyseisessä myymälässä myymäläpäällikkönä. Kävin sitten rekryt läpi ja päädyimme kollegoiksi. Olimme loistava tiimi. Kun Hennan tie jatkui Jyskistä seuraaviin haasteisiin, jäin yritykseen vielä pariksi vuodeksi.
Etenin apulaismyymäläpäälliköksi ja lopulta konseptikoordinaattoriksi, jossa tiimimme vastasi koko Suomen myymälöiden konseptien toteutuksesta. Nautin työn monipuolisuudesta ja suurien kokonaisuuksien hallinnasta. Yhtenä työpäivänä Henna soitti minulle ja kertoi, että on perustanut Kruunu Median, ja haluaa minut siihen mukaan. Hetken suunnittelun ja säädön jälkeen päätin hypätä kelkkaan ja tässä sitä vieläkin ollaan!
Harrastukset ja vapaa-aika
”Töiden ohella olen aina pitänyt myös opiskelua tärkeänä.”
Olin lapsesta saakka unelmoinut lääkärin ammatista, mutta loppujen lopuksi polkuni veikin lukion ja ammattikorkean kautta kauppatieteisiin. Tällä hetkellä opiskelen kauppatieteiden maisteriksi, pääaineina myynti sekä markkinointi. Koen opintojeni olevan tärkeä lisä työelämän tietotaidoille. Toivon myös, että pystyn edistämään Kruunu Median tulevaisuutta akateemisen ammattitaitoni kautta.
Vapaa-aikani kuluu pitkälti harrastusten ja läheisten kanssa. Liikunta on minulle elinehto ja tällä hetkellä arki täyttyy crossfitista, jota treenaan tavoitteellisesti klassisista loukkaantumisista huolimatta. Lähipiirini on minulle todella tärkeä, ja vietänkin paljon aikaa heidän kanssaan. Perheessämme on myös kaksi todella rakasta koiraa. Näiden lisäksi mökkeily, matkustelu ja kaikenlaiset aktiviteetit ovat mielekkäitä juttuja menevälle luonteelleni! Tasapainona rakastan kotoilua, ja koti onkin minulle todella tärkeä paikka. Yksi parhaista fiiliksistä on käpertyä pitkän päivän päätteeksi sohvan nurkkaan villasukat jalassa.













"Minun ja Hennan yhteistyö on ihmeellisen toimivaa. Meillä on hyvin samanlainen työmoraali, motivaatio ja arvomaailma, mikä tekee kanssakäymisestä helppoa."

Kruunu Media
”Alussa roolini Kruunu Mediassa oli pitkälti mediamyyntiä. Minua kiinnosti kuitenkin myös yrityksen hallinto, ja pääsinkin heti seuraamaan Hennan yrittäjyyden toimintaa lähietäisyydeltä.”
Ajan kuluessa olen saanut jatkuvasti lisää vastuuta ja sillä osoittanut, että haluan kantaa korteni kekoon yrityksen hyväksi. Yritystoiminnassa minua tällä hetkellä kiinnostaa eritoten henkilöstöpuoli, talouden hallinta sekä kehitystyö. Rakastan innovointia ja haluankin, että asiat tehdään aina mahdollisimman fiksusti ja optimoidusti. Myynnin puolelta koen vahvuuteni olevan yritysmyynnissä sekä asiakassuhteiden luomisessa. Haluan tarjota asiakkaille ratkaisuja onnistumiseen.
Minun ja Hennan yhteistyö on ihmeellisen toimivaa. Meillä on hyvin samanlainen työmoraali, motivaatio ja arvomaailma, mikä tekee kanssakäymisestä helppoa. Tavoittelemme samoja asioita ja olemme valmiita tekemään oikeasti töitä niiden eteen. Olemme myös joltain osin erilaisia niin, että osaamme haastaa toisiamme ja voimme tätä kautta koko ajan oppia lisää.
Kiitos, kun luit tänne asti. Toivottavasti nähdään joku päivä livenä, mutta laita ainakin verkostoitumispyyntöä linkkarissa!